Persoonat brändien takana – Jason Diffin
Jason Diffin oli jo 1980-luvun lopulla, 16-vuotiaana vapaaehtoisena korjaamassa CT-purjeita Floridassa. Hän korjasi myös isojen veneiden ja purjelautailijoiden purjeita. Hän kertoo saaneensa omaa aikaansa ja työvoimaansa vastaan tietoa ja osaamista materiaalien työstämisestä. Jason myös kilpapurjelautaili teini-ikäisenä yksityyppiluokassa. 17-vuotiaana hän kuitenkin siirtyi seuraamaan unelmaansa ja muutti Mauille mielessään purjelautailu ja purjeiden suunnittelu.
1990-luvun alussa Jason siirtyi työskentelemään David Ezzylle ja North Sailsille rakentaen wave- ja kisaprototyyppejä sekä saatellen uusia malleja tuotantoon Sri Lankassa. Jason oli mukana julkistamassa Ezzy Sails -purjebrändiä, rakentaen ja testaten jokaista prototyyppiä. Jason onkin testannut yli 1000 prototyyppiä ja oppinut työssään massatuotannon perusteet.
2000-luvulla Jason siirtyi Simmer Sails -brändin tiimiin purjelautapurjeiden pääsuunnittelijaksi. testaamaan uusia purjeita, vetäen samalla menestyksekästä purjeenkorjausbisnestä Paialla, Mauilla. Siinä työssä Jason viihtyi 7 vuotta, suunnitellen ja testaten laajan skaalan Simmerin purjeita. Samalla hän työskenteli tiiviisti tarvikevalmistajien kuten MFC:n kanssa. Vuonna 2008 Jason aloitti työskentelyn Goyalla purjesuunnittelun ja rikinkehitysprojektien johtajana.
Jason sanoo olevansa unelmatyössään, ja hän onkin viihtynyt Franciscon tiimissä jo yli 20 vuotta. Työskentely Goyalla hän sanoo olevan hyvin tiivistä ja tehokasta, sillä koko tiimi suunnittelu-, markkinointi-, hallinto- ja jakeluosastoineen sijaitsee Haikun pääkonttorilla. Tämä mahdollistaa myös pääsyn vesille useammin - itse asiassa tiimi käy vesillä aina, kun olosuhteet ovat sopivat!
Viittäkymmentä ikävuotta lähestyvä kolmen lapsen isä onkin yhä innokas purjelautailija. Hän sanoo purjelautailun olevan koko elämän mittainen urheiluharrastus, joka haastaa aina, on aina hauskaa, ja antaa aina tilaa omien taitojen parantamiselle. Jason sanoo purjelautailun antaneen hänelle mahdollisuuden myös tavata hienoja ihmisiä ja kokea upeita surffikohteita. Kotirantanaan Jason pitää Mauia, jossa on aina lämmin ja tarjolla todella monipuoliset olosuhteet. Hänellä ei ole erityisiä lempivälineitä, vaan Jason lähtee vesille sillä setillä, mikä kulloinkin sopii keliin parhaiten. Sääntönä Jasonilla on: ei sääntöjä, ei rajoja.
Teksti: Sanna Päivärinta
Kuvat: Goya Windsurfing