Persoonat brändien takana – Ben Van der Steen

07.02.2022

Ben on skeittaillut 4-vuotiaasta saakka, ja purjelautailun hän aloitti jo 12-vuotiaana, yhdessä skeitti- ja lumilautailukavereidensa kanssa. Benin juuret ovat Hollannissa, jossa hän aloitti myös kilpapurjelautailun kansallisella kisakiertueella, kilpaillen kaikissa luokissa. Muutaman vuoden päästä Ben voitti kaikki luokat, ja siirtyi kansainvälisille kilpavesille. 15-vuotiaana hän osallistui ensimmäistä kertaa nopeuspurjelautailun maailmanmestaruuskisoihin sijoittuen miesten sarjan 10. sijalle. 

Ammattilaisliigaan eli kansainväliselle PWA-kisakiertueelle Ben siirtyi vuonna 1999. Hän aloitti jälleen menestysjahdin kilpaillen kaikissa luokissa useita vuosia. Lopulta Ben päätti kuitenkin keskittyä Slalom-luokkaan, ja onkin ollut PWA:n kärkikastia vuodesta 2006 eteenpäin. Ben kuitenkin viihtyy edelleen nopeussurffin ja aaltojen parissa aina, kun olosuhteet ovat oikeat. 

Ben on tullut mukaan Goyan tiimiin kaudella 2018. Kaikki alkoi hänen ja Lalon vitsailusta, mutta hetken juttelun jälkeen miehet totesivat ajatuksessa Benin tulemisesta mukaan olevan ideaa. Ben kävi perheensä kanssa vierailemassa Goyan pääkallopaikalla Mauilla tapaamassa muuta tiimiä sekä tutustumassa 2019 tuotemalleihin. Siitä käynnistyi vahva yhteistyö, jossa Ben työskentelee tiiviisti mm. Keith Teboulin kanssa tuotekehityksen parissa. Keith kehuukin yhteistyötä mutkattomaksi, sillä Ben osaa antaa nopeasti toimivaa palautetta eri prototyypeistä, auttaen lautasuunnittelijoita viemään tuotekehitystä eteenpäin ja löytämään parhaan ratkaisun.

Ben asuu perheensä kanssa nykyisin Espanjan eteläkärjessä Tarifassa, kivenheiton päässä Goyan Euroopan pääkonttorilta. Tarifan ympärivuotiset surffiolosuhteet tarjoilevat erinomaisen alustan niin harjoitteluun kuin tuotetestauksiin. Ben keskittyy erityisesti Proton Pro- lautamallin tuotekehitykseen.